Itseään suurempia voimia tunnistaa varmasti jokainen joka ei ole täysin solipsisti, mutta siitä ei varmaan ole kyse korkeamman voiman käsitteessä?
Itse ja minuus eivät edes ole täysin yksiselitteisiä tai jakautumattomia ominaisuuksia. Minussa on paljon prosesseja joita en ymmärrä tai tiedosta jotka ovat silti osa minua.
Minun ja minun ulkopuolisen rajatkaan eivät ole täysin yksiselitteisiä, koska koen subjektiivisen todellisuuden enkä objektiivista. Siis kun katson tuolia en näe tuolia itsessään vaan koen sen omien aistieni kautta representaationa tuolista, tiedostan vain pienen osan tuolista mihin kiinnitän huomiota ja sekin osa on vain mielikuva tuolista eikä tuolin todellinen luonne.
Tiedostamani todellisuuteen voin reagoida tietoisesti tai koittaa kommunikoida sitä tietoisesti, mutta tiedostamaton osanikin minusta voi reagoida tiedostamattamani ja en näe miksei se voisi kommunikoidakkin tiedostamatta.
Tiedostamani tuoli on approksimaatio tuolin todellisesta luonteesta. Tarkemmassa tutkimuksessa tuoli koostuu tietystä fysiikasta ja kemiasta, se on järjestelmä joka tarkemmassa tarkastelussa koostuu monista eri palasista.
Käsite jumalasta on myös approksimaatio jonkin todellisesta luonteesta, se ei kuitenkaan koostu tarkasti määritetystä fysiikasta tai kemiasta. Sitä voi kuitenkin tarkastella sen merkityksissä yksilölle ja yhteiskunnalle.
Useasti jumaliin viitataan kun tapahtuu ihmeitä, omituisia yhteensattumia. Carl Jung nimitti näitä “synkronisiteeteiksi”, tapahtumia joilla tuntuu olevan merkityksellinen yhteys vaikka mitään syy-seuraus suhdetta ei vaikuta olevan.
Itse koen näitä merkityksellisiä yhteensattumia useasti, mutta ajattelen että tunne niiden merkityksellisyydestä on vain tunne, joka on siis viesti tiedostamattomalta osalta itseäni tiedostavalle osalle. Tunne voi olla hyödyllinen, mutta se ei ole täysin virheetön eli sen arvon voi kyseenalaistaa.
En siis koe että ne olisivat viestejä korkeammalta voimalta joita minun tulisi orjallisesti seurata, mutta ne kertovat jotain sisäisistä prosesseistani ja niiden kuunteleminen on usein hyödyllistä.
Toinen, pimeämpi puoli, missä jumala useasti esiintyy on ihmisten alistamisessa. G.K. Chesterton sanoi että moraalisuus ei alkanut siitä kun yksi ihminen sanoi toiselle “en lyö sinua jos sinä et lyö minua” vaan siitä kun ihmiset päättivät “emme saa lyödä toisiamme pyhässä paikassa”.
En tiedä onko se todellista historiaa, mutta sympatisoin ajatusta. Alistuminenhan tuossa yhteydessä ei ole mitenkään negatiivesti miellettävää, mutta alistuminen voi olla hyväkin asia! Nykyään tietysti Chestertonin ajan jälkeen elämme planeetalla joka todellakin ylläpitää rauhaa peliteoreettisella ydinasepelotteella, vaikkakin jotkut ajattelevat että voisimme yrittää pitää planeettaa itsessään pyhänä paikkana.
Kuitenkin siis olemme alistaneet toisiamme jumalien nimillä. Tästä on ollut hyötyä, mutta se ei selvästikkään ole ainut tapa alistaa ihmisiä tai luoda rauhaa ja yhteisöllisyyttä.
Mutta miten mikään tässä kaikessa liittyy toipumiseen?
Olen lukenut Gregory Batesonin kirjoituksia AA:sta ja miten korkeammalle voimalle antautuminen korjaisi addiktin epistemologiaa, mutta itse uskoisin että korkeammalle voimalle alistamisen tarkoitus on kuitenkin lähinnä alistaa addikti toipuvalle yhteisölle. Tämä ei tietysti kuullosta kovin kauniilta ajatukselta jos miellämme alistamisen puhtaan negatiivisesti, mutta jos koitamme ajatella että tarkoituksena on vain alistaa addiktin tuhoisat impulssit mm. käyttää huumeita joka johtaisi muutoin hänen itsetuhoon ja antaa hänen kukoistaa hallitsemattomana kaikin muin tavoin. Tähähän me käytännössä pyrimme.
Itse olen viimeaikoina tykästynyt kutsumaan korkeimpaa voimaani Taoksi, vaikka toisaalta Tao jonka voi nimetä ei ole Tao…
Ehdotus on että korkeampi voimasi olisi rakastava, Tao on kaiken rakkauden lähde, mutta on se kaikkea muutakin. En kuitenkaan ajattele että Tao olisi joku ihmismäinen olento jolla on tahto tai joka rakastaisi, olen agnostinen mystisismin suhteen ja en kiellä mahdollisuutta että jumalolentoja tai vaikka avaruusolioita olisi olemassa mutta kiellän niiden olevan koko maailmankaikkeuden herroja.
Kaikki ne tulevat kuitenkin Taosta joka on merkityksetön, tarkoitukseton, järjetön, epäinhimillinen. Tao tavallaan rakastava sillä se pelastaa minut itseltäni, uskoin mitä tahansa niin aina on minua suurempi järjettömyys joka voi uskomukseni todistaa vääräksi. Joissain asioissa käyn Taoa vastaan sillä on asioita joista en luovu vaikka olisin väärässä, se on sallittua koska olen vain ihminen joka on hetken olemassa, tullut Taon tyhjyydestä ja palaa tyhjyyteen, virheeni kadoten mukanani.
Tao ei ole jumala, Tao on roskaa. Jos yritämme nimetä tai tavallaan leikata ymmärrettävän palasen Taosta niin se on kuin poimisimme kukan mullasta, joka kuihtuu ja kuolee. Onneksi kukka maatuu ja muuttuu takaisin mullaksi jota pidimme turhana ja jonain muuna kuin Taona. Tao on sekä se roskana pidetty multa että kukka, ne kuuluvat yhteen!
Voisimme ajatella että asettaisimme yhteen päähän henkiset tai hengelliset periaatteet kuten rehellisyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus jne. ja sitten toiseen päähän luonteenvikamme. Koitamme eristää nuo hyvinä koetut periaatteet itsestämme niin että leikkaisimme luonteenviat pois, tässä prosessissa kaikki leikattu roska on Tao, kaikki se taustalle jäänyt mistä halusimme eroon. Tao on luonteenvikamme!
Tao tarkoittaa tietä tai polkua, tiemme on siis kohti huonoja asioita eikä hyviä asioita? Kyllä ja se on hyvä niin!
Tao ei kuitenkaan opasta tai sano mitä pitäisi tehdä, lähinnä tarjoten kritiikkiä siitä mitä yleisesti ajatellaan että pitäisi tehdä. Tärkeimpänä pyrkimyksenä on wu wei eli epätekeminen.
Tietoisuuden voi käsittää katastrofina. Olemme tietoisia koska jokin on pielessä ja meidän tulee reagoida siihen, parhaimmillamme teemme asioita ilman että tietoisesti mietimme miten niitä tehdä. Samoin myös hienot asiat kuten henkiset tai hengelliset periaatteet joita NA ohjelmassa on ovat tarvittavia vain koska jokin on mennyt pieleen, emmekö mielummin eläisi miettimättä tekojemme seurauksia kuten kuin eläessämme oman kodin rauhassa?
Sitä kohti tässä lopulta pyritään, vaikka se onkin mielletty huonona asiana!
Taolaisuuden voidaan käsittää syntyneen kritiikkinä kungfutselaisuudesta, joka painotti jäykkää antautumista omaan paikkaansa yhteiskunnallisessa järjestyksessä. Taolaisuuden kautta yhteiskunnallisen roolin painetta saattoi purkaa.